keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Banaanisarja & Kirpun matka maailman ääriin


Helppolukuinen banaanisarja

Banaani-kirjasarja on asteittain vaikeneva mutta helppolukuinen kirjasarja. Kirjan kannessa oleva värillinen banaani määrittelee, millaiselle lukijalle kirja on suunnattu:  vihreä banaanisarja on lukemista aloitteleville, sininen banaanisarja juuri lukemaan oppineille, punainen banaanisarja on vähän enemmän jo lukeville ja keltainen banaanisarja sujuvasti lukeville. Lisäksi sarjaan kuuluu PLUS banaanisarja, jossa on tarinan lisäksi tietoa ja tehtäviä, esimerkiksi matemaattisia tehtäviä alkuopetusikäisille.  Vaikeustaso etenee asteittain ja sen voi huomata juonen monimuotoisuudesta, rikkaammasta kielen käytöstä, sanojen tavutuksesta ja tekstin määrästä per sivu. Sanoja ei tavuteta kuin vain vihreä banaanisarjassa, mikä minua hieman ihmetyttää, koska mielestäni sinisessä banaanisarjassakin voisi vielä pitempiä sanoja tavuttaa. Kaikki lukemani banaanikirjat olivat kuvitukseltaan hyvin humoristisia, värikkäitä, nykyaikaisia ja jokaisessa kuvassa oli puhekuplia, mikä varmasti motivoi lukemaan. Kuvat ovat hyvin informatiivisia, joten kuvat auttavat lukijaa tekstin tulkinnassa. Teksti on myös hyvin humoristista ja kaikissa hahmoissa on luonnetta.  Jokaisessa sarjassa on aika monta kirjaa luettavaksi ja mielestäni niitä ei ole suunnattu suoraan joko tytöille tai pojille, vaan ne miellyttävät kumpaakin.  Jokaisessa tarinassa on myös jonkinlainen opetus ja varsinkin keltaisen banaanisarjan kirjoissa käsitellään jo  monimutkaisempia eettis-moraalisia teemoja.  Olin erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, että jopa vihreä banaanisarjan kirjassa oli saatu jokaiseen lyhkäiseen tarinaan opetus. Tämä kirjasarja tarjoaa siis eri tasoisille lukijoille helppoa ja hauskaa luettavaa. Koulussa oppilaat voivat lukea näitä kirjoja itsenäisesti pulpettikirjana tai sitten näistä voisi jopa teettää lukutehtäviä kotitehtäviksi. Nämä sopivat erityisesti eskareille ja ekaluokkalaisille.

 Lukemani kirjat olivat :
Vihreä banaani, Lynne Rickards & Melanie Williamson: Minä voitin! (2008)
 Sininen Banaani, John Bush & Korky Paul: Krokotiili valepuvussa (2007)
 Punainen banaani, Malachy Doyle, Garry Parsons: Jalkapalloaaveet (2009)
 Keltainen banaani, Jacqueline Wilson & David Roberts: Veljeni Henrietta (2005)
Kirjasarjaa ovat kirjoittaneet useammat muutkin eri kirjailijat.
  
Kirpun matka maailman ääriin


Lisäksi luin Jukka Itkosen Kirpun matka maailman ääriin (1999). Mielestäni kirja sopisi erittäin hyvin ääneen luettavaksi esimerkiksi luku tai kaksi kerrallaan. Kirja kertoo kirpusta, joka päättää lähteä matkaan kokemaan seikkailuja. Hän oli kyllästynyt elämäänsä pienissä ympyröissä ja päättää jättää kaiken vanhan taakse tehdäkseen suuria tekoja. Maailmalla kirppu ei kuitenkaan vähällä pääse, mutta koettelemukset kuitenkin kasvattavat kirppua vahvemmaksi. Vaikka kaikki ei menekään kirpun suunnitelmien mukaisesti, löytää kirppu kuitenkin kirjan lopussa paikkansa maailmassa. Teksti on hyvin elävää ja täynnä viittauksia myös nykypäivään. Kirjan hahmot ja tunnelma ovat miltei kansansatumaiset, mutta nykyaikaistettuna.  Kirja on ihanan opettavainen ja aiheuttaa varmasti keskustelua oppilaiden kanssa.  Tarinasta voisi yhdessä kehitellä vaikka nukketeatteriesityksen ja yleisestikin se sopii draaman käyttötarkoituksiin. Hahmoja on kirjassa useita ja melkein jokaisessa luvussa on kirpulla jokin elämänmakuinen dilemma, kuten esimerkiksi petetyksi tuleminen luottaessa ventovieraisiin. 

Susanna Haapasaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti